Kaiken surun jälkeen viime päivät ovat olleet iloisia tapahtumia täynnä. Sain ikioman kaverin! Pari päivää sitten Iskä kävi hakemassa ulkovarastosta kuljetusboxin. Uteliaisuuttani tietysti kipitin Iskän perässä varastoon ja sitten Iskä vahingossa lukitsi minut sinne aika hirrrrrveän pitkäksi aikaa ennenkuin hoksasi tulla etsimään minua sieltä... Mutta en kanna kaunaa Iskälle, koska varastossa istuskellessani ja ulospääsyä odottaessani meille oli ilmestynyt Kasperi!

Topikatti-normal.jpg

Mamma haki Kasperin meille, koska sen entinen emäntä ei voinut enää pitää sitä. Se on siis kodinvaihtaja, kuten minäkin. Lisäksi me olemme samanikäisiä! Kasperin kanssa saa leikkiä kunnolla eikä Mamma huolestu sydänoireista tai jostain muusta sellaisesta, kuten Vanhanherran kanssa.

Hienona neitinä tarjosin tulokkaalle tietysti ensimmäiseksi aterian (tai siis Mamma tarjosi). Hyvin kelpasi - monta lautasellista itseasiassa!

SAM_0313-normal.jpg

Sitten esittelin sille paikkoja: "Tuolla ulkona on Iskän puuliiteri".

SAM_0311-normal.jpg

Kasperi on samannäköinen kuin Vanhaherra, mutta ei kyllä mikään ihan herrasmies.... Meille tullessaan sen nimi oli vielä Poju, mutta Mamma totesi sen olevan "Jo ihan aikamies!".  Aika komeasti se kyllä naukuikin! Hämärästi muista viime talvelta jotain samanlaista, kun minä tuli aikuisen neidin ikään.... Kasperi valvotti Iskää ja Mammaa pari ensimmäistä yötä sillä mahtavalla naukumisella. Sitten Mamma päätti, että Kasperi viedään "poikaleikkaukseen". Se tapahtui tänään ja jo nyt se vintiö leikkii minun pallollani. Mutta eipähän enää vongu perääni!

Kasperi muuten "peitsaa". Peitsaaminen tarkoittaa sitä, kun hevonen juoksee heilauttamalla saman puolen jalkoja yhtä aikaa eteenpäin kuten kameli. Kasperi kävelee peitsaamalla, mikä on aika hassun (ja kissaksi jäykän) näköistä! Oppiikohan se ikinä kävelemään "kissoiksi"? Sain hassun, mutta ihanan kaverin. Kiitos Iskä ja Mamma!